kartta

Mistä Lidlin käyttötavarat tulevat?

Yhteistyöllä vastuullisempaa tuotantoa

Lidl on kansainvälisesti merkittävä tekstiilien, kenkien ja käyttötavaroiden valmistuttaja. Suomessakin myymme vuoden aikana omien merkkiemme alla tuhansia erilaisia vaatekappaleita, leluja, urheilu- ja vapaa-ajan välineitä, kodin tarvikkeita ja elektroniikkaa.

Vaatteet, kengät ja muut käyttötavarat valmistetaan pitkäaikaisten yhteistyökumppaneidemme tehtailla pääasiassa Aasiassa, mutta myös Euroopassa ja Afrikassa. On yleisesti tiedossa, että muun muassa vaatteiden ja kenkien tuotantoon riskimaissa liittyy ihmisoikeus- ja ympäristöriskejä. Tiedostamme vastuumme tilaajana ja siksi panostamme kestävämpien tuotanto-olojen kehittämiseen sekä kerromme avoimesti, missä käyttötavaramme on valmistettu.

Pitkäjänteisen yhteistyön kautta olemme päässeet yhdessä kehittämään toimintaamme ja onnistuneet luomaan kattavan luotettavien tavarantoimittajien verkoston. Työ tuotanto-olojen parantamiseksi riskimaissa ja koko toimitusketjussa kuitenkin jatkuu useiden eri yhteistyöhankkeiden ja projektien muodossa.

Tavoitteet

  • Kaikki tavarantoimittajamme sitoutuvat eettisiin toimintaohjeisiimme. Velvoitamme jokaisen yhteistyökumppanimme alihankkijoineen noudattamaan eettisiä toimintaperiaatteitamme, jotka pohjaavat Kansainvälisen työjärjestö ILO:n ja Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) sopimuksiin.
  • Auditoimme riskimaiden tavarantoimittajiamme. Yhteistyön aloittamisen edellytys on, että riskimaassa  toimiva valmistaja on hyväksytysti amfori BSCI -auditoitu.
  • Yhteistyöllä vastuullisempaa tuotantoa. Lidl on mukana useissa kansainvälisissä hankkeissa, joiden tavoitteena on kestävämpi tekstiilituotanto. Tällaisia ovat mm. Pure Bangladesh, Accord ja Partnership for Sustainable Textiles.

Faktoja markettimuodista

Yli 800 auditointia vuodessa

Meille kenkiä ja tekstiilejä valmistaviin tehtaisiin tehdään vuosittain yli 800 amfori BSCI-auditointia.

Laadukasta markettimuotia

Vaatemerkkejämme ovat esimerkiksi Crivit, Esmara, Lupilu ja Livergy. Vaatteet ja niiden ympärille järjestetyt muotiviikot ovat suosittu ja näkyvä osa suomalaistenkin arkea.

Myrkytöntä muotia – Detox

Luovumme kenkien ja tekstiilien tuotannossa tavallisten, mutta haitallisten kemikaalien käytöstä.