Neuvottelutilanne

Reilut kauppakäytännöt

Reilua peliä ja yhdessä kehittymistä

Olemme merkittävä kaupan alan toimija sekä Suomessa että kansainvälisesti. Arvostamme pitkäaikaisia kumppanuuksia, vaikka solmimmekin jatkuvasti myös uusia yhteistyösopimuksia.

Noudatamme aina hyviä kauppatapoja yhteistyössä kumppaneidemme kanssa. Reiluilla toimintaperiaatteilla varmistamme, että yhteistyökumppaneillamme on edellytykset pitkäjänteiseen kestävään liiketoimintaan ja että voimme kasvaa yhdessä.

Faktat

Kanava väärinkäytösten ilmoittamiseen

Käytössämme on sähköinen ilmoituskanava, jonka kautta voi nimettömästi ilmoittaa liiketoimintaamme liittyvistä väärinkäytösepäilyistä. Ilmoitus voi koskea esimerkiksi lahjontaa, kilpailulain vastaista toimintaa, petoksia tai kavalluksia.

Laatukriteerit kehittävät toimintaa

Edellyttämämme laatu- ja elintarviketurvallisuussertifioinnit ovat auttaneet monia kumppaneitamme kehittämään omaa toimintaansa. Kansainvälisten laatuvaatimuksien täyttäminen avaa ovia myös viennille.

Pitkäaikaisia kumppanuuksia

Valikoimamme kasvaa jatkuvasti uusilla tuotteilla ja kokeilemme mielellämme uutta. Silti yli kolmannes suomalaisista tavarantoimittajistamme on matkannut kanssamme jo yli 10 vuotta.

Yhteistyö Lidl Suomen kanssa

  • Lahjomatonta liiketoimintaa. Emme ota vastaan henkilökohtaisia lahjoja yhteistyökumppaneiltamme tai anna sellaisia liikekumppaneillemme. Liiketoimintamme perustuu sopimuksiin ja kumppaneiden yhteiseen etuun, ei henkilökohtaisiin etuihin.
  • Luotettava yhteistyökumppani. Haluamme olla houkutteleva yhteistyökumppani suomalaisille ja kansainvälisille tavarantoimittajille. Sovimme asioista selkeästi ja pidämme kiinni siitä mitä on sovittu. Sovittuja tilauksia emme peru.
  • Selkeitä kriteerejä. Vaadimme muun muassa kaikilta omien merkkiemme tuotteita valmistavilta tuotantolaitoksilta ja hedelmä- ja vihannestuottajilta lainsäädännön tason vaatimukset ylittävää laatu- ja elintarviketurvallisuussertifiointia.
  • Kasvua ja kehittymistä yhdessä. Olemme kasvaneet Suomessa yhdessä pitkäaikaisten tavarantoimittajiemme kanssa. Olemme ylpeitä siitä, että lukuisat kansainvälisille kollegoillemme esittelemämme suomalaiset tuotteet ovat päässeet myyntiin muihin Lidl-maihin.
Lidlin myyjät kuorman kanssa heviosastolla

Sovittuja tilauksia ei peruta

Vihannekset ja hedelmät tilataan kaikkiin Lidl-myymälöihin keskitetysti pääkonttoriltamme Espoosta. Yksittäiset Lidl-myymälät eivät siis tilaa kasviksia suoraan viljelijöiltä, tukuilta tai muiltakaan toimijoilta.

Hedelmä- ja vihannestoimittajien kanssa meillä on kirjalliset puitesopimukset ja myös yksittäiset tilaukset ovat kirjallisia.

Me pidämme kiinni sovitusta ja edellytämme sitä myös kumppaneiltamme. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tilauksia ei esimerkiksi peruuteta kokonaan, vaikka niitä saatetaankin joutua siirtämään eri päiville. Sekä kasvisten kysyntä että tarjonta vaihtelevat päivittäin, minkä takia päivittäiset muutokset tilaus- ja toimitusmääriin ovat tyypillisiä molemmin puolin. Jos näin on tarve tehdä, sovimme kaikesta tavarantoimittajiemme kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.