Lidlin vientikilpailu vauhtia vientiin

Vauhtia vientiin

Suomi tarvitsee vientiä. Viennin avulla kotimaahan saadaan kasvua ja hyvinvointia. Samalla Suomen markkina vahvistuu ja omavaraisuus kasvaa. Myös suomalainen kuluttaja hyötyy viennistä halvempina hintoina.

Lidlin verkoston kautta viedään jo nyt vuosittain noin 200 suomalaista tuotetta eri puolille Eurooppaa. Kasvunvaraa kuitenkin on ja suomalaiset tuotteet kiinnostavat maailmalla. Niinpä kutsumme suomalaiset yritykset tarjoamaan huipputuotteitaan myyntiin Lidlin kansainvälisen verkoston kautta. Tervetuloa mukaan – haetaan yhdessä vauhtia vientiin!

Lidlin kanssa maailmalle

Lidlin vientikilpailu - mistä on kyse?

MITÄ?

Vauhtia vientiin on suomalaisille yrityksille suunnattu vientikilpailu. Kilpailussa haetaan viittä tuotetta Lidlin kansainvälisen verkoston kautta muihin maihin vietäväksi. Haussa on päivittäistavarakaupassa myytävä tuote, joka voi olla ruokaa, juomaa tai muuta päivittäistavaraa.

Lidlin vientikilpailu - milloin ilmoittautuminen alkaa

MILLOIN?

Kilpailun ilmoittautuminen alkaa 14.8.2023 ja päättyy 14.9.2023. Voittajat julkistetaan helmikuun 2024 loppuun mennessä. Viisi voittajatuotetta esitellään Lidlin sisäisessä ostotapahtumassa Saksassa heinäkuussa 2024.

Näin voittaja valitaan

Voittajat valitsee lidliläisistä koostuva raati. Raadin tehtävänä on valita viisi tuotetta, jotka ovat mahdollisimman houkuttelevia Lidlin eurooppalaisille ostajille. 

Kilpailun säännöissä on kerrottu, mitä kaikkea raati punnitsee valinnoissaan sekä miten kilpailu etenee.

Tutustu raatiin

Mikko Forsström toimii raadin puheenjohtajana

Mikko Forsström

Raadin puheenjohtajana toimii Lidl Suomen kaupallinen johtaja Mikko Forsström. Mikko tuo raatiin kansainvälistä kokemusta, sillä hän on asunut ja maistellut ruokakulttuuria Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa, Saksassa, Tanskassa, Sveitsissä, Japanissa ja Kiinassa. Mikon mielestä suomalaisen ruoan ehdottomia vientivaltteja ovat puhtaat raaka-aineet ja hyvät ruokainnovaatiot.

Jean-Marc Esling

Jean-Marc Esling

Raadin kansainvälinen vahvistus Jean-Marc Esling on kotoisin eurooppalaisen ruokakulttuurin sydämestä eli Ranskasta. Hän työskennellyt Lidissä vuodesta 2010 alkaen useissa osto- ja kampanjaosaston tehtävissä: hän on toiminut mm. osto- ja projektipäällikkönä Ranskassa sekä kampanjapäällikkönä Irlannissa. Vuodesta 2020 Jean-Marc on vastannut Lidlin ruokateemojen ja -kampanjoiden valikoimakehityksestä globaalisti.

Laura Kvissberg

Laura Kvissberg

Lidl Suomen valikoiman vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg huolehtii siitä, että kaikki kisassa mukana olevat tuotteet täyttävät tarvittavat vastuullisuuskriteerit. Hän toivoo näkevänsä kilpailussa mukana tuotteita, jotka tekevät terveellisen ja kestävän ruokailun helpoksi ja maukkaaksi Lidlin asiakkaille ympäri Eurooppaa. Lauran mielestä suomalaisen ruoan vientivaltteja ovat läpinäkyvät tuotantoketjut ja rehti asenne.

Thomas Heinrichs

Thomas Heinrichs

Lidlin osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs on toiminut Lidlin valikoimakehityksen parissa vuodesta 2006. Raadin jäsenenä hänen silmänsä kiinnittyvät erityisesti lisäarvotuotteisiin ja suomalaisiin erikoisuuksiin. Myös hyvällä pakkauksella voi voittaa Thomaksen huomion kisassa. Lisäksi tehokas valmistaminen on Thomaksen mielestä suomalaisen elintarviketeolllisuuden vahvuus vientimarkkinoilla.

Suvi Kuutti

Suvi Kuutti

Laadunvalvonnan näkökulmaa raatiin tuo Suvi Kuutti, joka on työskennellyt Lidlissä vuodesta 2008. Raatilaisena Suvi aikoo kiinnittää huomiota erityisesti kasvisten käyttöön elintarvikkeissa ja raaka-aineiden kotimaisuuteen, koska laadukkaat kotimaiset raaka-aineet ovat Suvin mielestä suomalaisen ruoan ehdoton vientivaltti.

Denisa Duschi

Denisa Dushi

Denisa Dushi tuo raatiin terveiset rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista. Tiesithän, että perinteisiä suomalaisia tuotteita myydään muutaman kerran vuodessa Suomi-viikoilla kaikissa Ruotsin Lidleissä? Denisa on työskennellyt Lidlissä useissa eri tehtävissä mm. oston ja tavaranhallinnan parissa. Viimeiset 2,5 vuotta hän on toiminut kansainvälisiä ruokateemoja ostavan tiimin vetäjänä. Denisa odottaa raadissa näkevänsä uusia, innovatiivisia Suomi-tuotteita, jotka sopisivat erityisesti Lidlin ruotsalaisten asiakkaiden makuun.

Meri Aalto

Meri Aalto

Meri Aalto vastaa Lidl Suomen markkinointi- sekä kampanjointiosastoista. Tässä roolissa Meri pääsee työkseen tutustumaan muiden Lidl-maiden parhaisiin tuotteisiin, kun suomalaisille kuluttajille valitaan maateematuotteita. Meri on työskennellyt useissa Euroopan maissa, viimeisimpänä Saksassa ja Italiassa. Raadissa Meri kiinnittää huomiota erityisesti helposti lähestyttäviin, kotimaisella tvistillä toteutettuihin tuotteisiin.

Hannes Herbst

Hannes Herbst

Hannes Herbst on Lidl Suomen ostopäällikkö, jolla on pitkä kokemus kaupan omien merkkien ostamisesta ja kehittämisestä. Saksassa syntynyt ja kasvanut Hannes on työskennellyt Suomen Lidlissä vuodesta 2019 ja käynyt välissä myös kahden vuoden työkomennuksella Irlannissa. Hanneksen mielestä suomalaisen ruoan ehdottomia vientivaltteja ovat kotimaiset viljat ja marjat.

Riikka Nordqvist

Riikka Nordqvist

Riikka Nordqvist on työskennellyt Lidlissä ostamisen ja omien merkkien parissa vuodesta 2012. Raadin jäsenenä Riikka aikoo kiinnittää huomioita erityisesti tuotteisiin, joilla on laajasti vientipotentiaalia. Hän huomioi mm. tuotteen innovatiivisuuden ja kansainväliset trendit sekä vastuullisuuden. Riikan mielestä suomalaisen ruoan vientivaltteja ovat teknologinen osaaminen, innovatiivisuus erikoisruokavalioissa sekä puhtaat kotimaiset raaka-aineet.

 

Usein kysyttyä kilpailusta

Kilpailun yhtenä tavoitteena on luoda työtä ja hyvinvointia Suomeen, ja siksi kilpailuun voi osallistua vain Suomessa valmistetulla tuotteella.

Kannattaa osallistua. Raati voi valinnoissaan painottaa kotimaisia raaka-aineita, mutta kaikkien tuotteiden kohdalla tämä ei ole mahdollista. Siksi kilpailun säännöissä ei ole rajattu raaka-aineen kotimaisuutta.

Kyllä. Haemme tuotetta, jolla on vientipotentiaalia Lidlin verkoston kautta. Ehkäpä voimme yhdessä kasvattaa tuotteesi viennin uusiin sfääreihin.

Tottamaar! Haemme tuotteita, joita voi myydä päivittäistavarakaupassa useissa Euroopan maissa. Laita vaan ilmoittautumista tulemaan.

Voittajat valitsee kaupan ja viennin asiantuntijoista koostuva raati. Raati valitsee viisi tuotetta, joissa se näkee eniten vientipotentiaalia. Vahva veikkaus on, että raadin suosikeissa yhdistyvät laadukkaat raaka-aineet, vastuullinen tuotanto, suomalainen huippuosaaminen ja trendivainu. Onko sinun tuotteessasi jotakin sellaista, mitä eurooppalainen kuluttaja ei vielä  kaupasta saa - tai ei ehkä osaa edes hakea?

Siihen pyritään, mutta lopulta tuote ratkaisee. Kilpailun viisi voittajatuotetta esitellään Lidlin sisäisessä ostotapahtumassa eurooppalaisille ostajille, jotka etsivät tuotteita omiin valikoimiinsa ja sesonkeihinsa. Ostajat tekevät päätöksensä itsenäisesti, eli meidän tehtäväksi jää hurmata heidät suomalaisilla huipputuotteilla.

Voi Pelle, nyt sinun täytyy jalostaa mainiot ideasi liiketoiminnaksi! Osallistujilla on oltava suomalainen y-tunnus eli yritys täytyy olla. Muuten ei nämä vientihommat Lidlin valtavan verkoston kautta onnistu.

Jos kysymykseesi ei löydy vastausta tältä verkkosivulta tai kilpailun säännöistä, niin laitapa sähköpostia: Kilpailulla on oma sähköpostiosoite vienti(at)lidl.fi. Laita kysymyksesi sinne, niin etsimme parhaan asiantuntijan vastaamaan. Kuulemiin!

Leipää ja limua, luomua ja laktoositonta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavarakaupan ketjuista. Meillä on toimintaa yli 30 maassa ja yli 12 000 myymälää.

Lidlin kansainvälisen verkoston kautta viedään jo tällä hetkellä paljon suomalaisia tuotteita maailmalle. Vuonna 2022 noin 60 suomalaista yritystä vei tuotteitaan Lidleihin muualla Euroopassa. Lidlin hyllyillä on vuoden aikana myyty lähes 200 suomalaista tuotetta. Osa vientituotteista on myynnissä vakiovalikoimassa ja osa myydään kertaluonteisesti erinä.

Viime vuonna suurimpia vientituotteita olivat paistopisteen luomuleivät, pakattu luomuleipä, laktoosittomat maitotuotteet sekä erilaiset juomat ja makeiset. Olisitko arvannut, että eri puolilla Eurooppaa maustetaan joulu- ja grilliherkkuja Suomessa valmistetuilla mausteseoksilla?

Tutustu suomalaisten yritysten kokemuksiin viennistä Lidlin verkoston kautta.