Lidl-tiimi peliasuissa selät kameraan päin

Yhdenvertaista ja perheystävällistä työelämää

Edistämme yhdessä yhdenvertaisuutta

Lidlissä on jo vuosia tehty hyvää työtä monimuotoisuuden eteen, mutta haluamme oppia jatkuvasti lisää ja edistää yhdenvertaista työelämää entistä painokkaammin. Teemme aiheen tiimoilta yhteistyötä niin Helsinki Priden kuin työelämäverkosto Mothers in Businessinkin kanssa. Yhteistyökumppaneiltamme voimme oppia lisää moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta arvostavasta työpaikkakulttuurista ja kehittää työyhteisöämme entistä tasa-arvoisemmaksi ja perheystävällisemmäksi. 

Huolehdimme perhevapaalle jäävistä

Vauvapakkaus

Jokainen perhevapaalle jäävä saa meiltä vauvapakkauksen, joka sisältää kivoja ja hyödylllisiä tuotteita vauvalle ja vanhemmille.

Esihenkilön tuki

Perhevapaalle jäävä saa esihenkilön tiiviin tuen vapaille jäämisen suunnittelusta asti sujuvaan työelämään paluuseen saakka.

Monimuotoinen joukko

Lidlin varastotyöntekijöitä

Meitä lidliläisiä on kansainvälisesti lähes 350 000 kappaletta – neljän sukupolven ja 192 kansalaisuuden verran. Meillä on koti yli 30 maassa ja puhumme yli 20 eri kieltä. 

Suomessa meillä työskentelee lähes 5600 lidliläistä, joiden joukossa on yli 60 kansalaisuutta. Joukkoomme mahtuu myös monta eri kulttuuria, ja sen ansiosta myös erilaisia kokemuksia, taustoja, tietämystä, kykyjä ja ideoita.

Vahvuutemme kumpuaa juuri monimuotoisuudesta, sillä kuten henkilökuntamme, myös asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme ovat aivan yhtä monimuotoisia. 
 

Helsinki Priden virallinen ruokakauppa

Lidl, Helsinki Pride Main partner 2025.

Olemme Helsinki Priden pääyhteistyökumppani vuonna 2025. Haluamme yhdessä Helsinki Priden kanssa edistää tasa-arvoisempaa työelämää ja kehittyä yrityksenä: Monimuotoisuustyötä on tehty meillä sisäisesti jo usean vuoden ajan. Teemme päivittäin työtä monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. 

Meillä on D&I-sitoumus, jonka lupaus on, että monimuotoisuus ja osallisuus ovat osa toimintakulttuuriamme. Meillä on myös yhdenvertaista kohtelua ja turvallista työyhteisöä koskeva sitoumus ja käsikirja sekä toimintaohjeet epäasialliseen käytökseen reagointiin. 

Panostamme merkittävästi hyvän kulttuurin ja johtamisen edistämiseen mm. esihenkilöitä kouluttamalla. Jatkuvasti huolehdimme siitä, että työsuhteisiin liittyvät perusprosessit kuten perehdytys, urakehitys, rekrytointi, palkkarakennekäytännöt ovat syrjimättömiä ja edistävät yhdenvertaisuuden periaatteita työelämässä. Aktiivisesti viestimällä pyrimme lisäämään kaikkien lidliläisten tietoisuutta näistä asioista. Osallistamme työntekijöitä yhdenvertaisuuden kehittämiseen. Julkisesti sitoumuksemme näkyy vastuullisuusohjelmassa sekä yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa.

Osana yhteistyötä Helsinki Priden kanssa olemme mukana myös kesäkuussa järjestettävällä Pride-viikolla sekä kulkueessa että puistojuhlassa. Kaivopuistossa järjestettävässä puistojuhlassa Lidlillä on oma oleskelualue, johon kaikki ovat tervetulleita rentoutumaan ja nauttimaan puiston tunnelmasta ja ohjelmasta.  

Mothers in Business -työelämäverkosto

MiB-logo

Haluamme edistää perheystävällistä työelämää ja tehdä vapaa-ajan ja työn yhteensovittamisesta työntekijöillemme mahdollisimman joustavaa. Yhteistyössä MiBin kanssa pystymme tähän entistä paremmin. Yhteistyö mahdollistaa meille esimerkiksi koulutuksia, jotta voimme kehittää työyhteisömme perhemyönteisyyttä yhä eteenpäin. 

MiB ry on naisille suunnattu työelämäverkosto, joka edistää äitien asemaa ja perhemyönteisyyttä työelämässä ja yhteiskunnassa. MiBin kautta äideille on tarjolla mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen, verkostoitumiseen ja uralla etenemiseen. Verkoston tavoitteena on tukea äitejä työn ja perheen yhteensovittamisessa.