Oma kassi kauas kantaa -logo

Muoviroska merissä on yksi aikamme suurimmista ympäristöongelmista, ja muovikassit ovat yksi keskeinen merten saastuttaja. Maahan pudonnut muovipussi päätyy usein lopulta mereen, jossa se on suureksi vahingoksi koko meriekosysteemille kasveista eläimiin. Siksi meidän on vähennettävä muovikassien kuluttamista. 

Ympäristöministeriö ja Kaupan liitto ovat solmineet muovikassisopimuksen, joka on vapaaehtoisuuteen perustuva green deal -sopimus. Taustalla on muovikassien kulutusta ja merien roskaantumista koskeva EU-direktiivi. Olemme sitoutuneet muovikassisopimukseen ja tavoitteeseen vähentää muovikassien kulutusta.

EU:n yhteisenä tavoitteena on, että 2025 mennessä muovikasseja käytettäisiin vuosittain enintään 40 kappaletta kansalaista kohden.

Suomalaiset käyttävät keskimäärin 64 muovikassia vuosittain. Meillä riittää kirittävää tavoitteeseen päästäksemme.

Käytä jo omistamaasi kassia

Kaikista paras vaihtoehto ostosten kantamiseen on jo omistamasi kassi. Käytä ostosten kantamiseen mahdollisuuksien mukaan aina omaa kassia - oli se sitten reppu, laukku, kestokassi tai muovikassi.

Kestokassi kestää pitkään

Jos omaa kassia ei ole, on kestokassi kestävä ratkaisu. Kestokassi kestää pitkään ja sinne voi huoletta laittaa painavimmatkin ruokatarvikkeet. On kuitenkin tärkeää, että kestokassia käyttää pitkään. Kestokassin valmistaminen kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin kertakäyttöisen kassin valmistus. Ahkeralla käytöllä oleva kestokassi on luonnon kannalta hyvä vaihtoehto.  

Paperikassi on biohajoava

Jos oma kassi unohtui kotiin ja kestokasseja jo riittää, on paperikassi hyvä valinta. On kuitenkin tärkeää käyttää myös paperikassia monta kertaa ennen sen lopullista kierrätystä. Luontoa ja meriä ajatellen paperikassit eivät ole niin suuri ongelma, sillä paperikassi on biohajoavaa eikä luontoon joutuessaan jää muistoksi seuraaville sukupolville.

Muovikassillakin kantaa monet ostokset

Joskus muovikassi on toimivin vaihtoehto ostosten kantamiseen. Lidlin muovikassi on kestävä, ja se on valmistettu 80 % kierrätysmateriaalista. On tärkeää käyttää muovikassi monta kertaa ennen sen hyödyntämistä muovi- tai sekajätteen roskapussina. Muovikassi sopii ostosten kantamiseen myös seuraavalle kauppareissulle - taittele se takin taskuun valmiiksi. 

Oma kassi on paras vaihtoehto

Muovikassien vähentämiseen kannustavan kampanjan logo, tunnus "Oma kassi kauas kantaa" Master dimensions: Width: 917px height: 688px Ratio: 1.33

Muovikassien vähentäminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä ja tavoite. Koko päivittäistavarakaupan ala on sitoutunut tavoitteen saavuttamiseen ja muovikassien vähentämiseksi kampanjoidaan koko alan voimin. Tavoitteena on saada kuluttajat suosimaan kestävämpiä vaihtoehtoja ja vauhdittaa kaupan alaa saavuttamaan tavoite 40 muovikassista kansalaista kohden.  

Teemme kampanjaa näkyväksi myymälöissämme ja eri kanavissamme. Kampanjan logo ja tunnus "Oma kassi kauas kantaa" on muistutus siitä, että oma kassi on ostosten kantamiseen paras vaihtoehto. Oma kassi kantaa kauas niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. 

Miten kannustamme muovikassien vähentämiseen?

Paras vaihtoehto on kassi, jota käytetään pitkään. Tarjoamme kivoja ja kestäviä kesto- ja puuvillakangaskasseja.

Muistutamme muovikassissamme sen uusiokäytöstä: kehotamme käyttämään muovikassin useasti sekä käyttämään kestokassia.

Paperikassin saa meiltä samaan hintaan kuin muovikassin.

Onko muovikassi pahis?

Lidlin 80 % kierrätysmuovista valmistettu muovikassi

Muovikassi ei yksiselitteisesti ole huonoin vaihtoehto. Lidlin muovikassit on valmistettu 80 % kierrätysmuovista, ja oikein kierrätettynä ne pääsevät vielä uudelleen hyödynnettäväksi. Luontoa ajatellen muovikassit ovat suuri haaste, sillä niitä ajautuu vesistöihin suuria määriä. Muovikassi on luontoon joutuessaan on erityisen haitallinen, sillä muovi kestää pitkään, hajoaa pienemmiksi hiukkasiksi ja voi sisältää haitallisia kemikaaleja. Siksi jokaisen olisi hyvä miettiä arkeensa muovikassin sijaan muita vaihtoehtoja.

Muovikassimme ovat vahvaa tekoa, jotta ne kestävät ruokaostosten kantamisen. Muovikasseja tulisikin käyttää monta kertaa ja vasta aivan lopuksi hyödyntää seka- tai muovijätteen roskapussina. Tärkeää on siis käyttää mitä tahansa kassia viimeiseen saakka ja lopuksi kierrättää oikeaoppisesti.

Tiesitkö, että kassalta yksittäin myytävässä muovikassissa on noin viisi kertaa enemmän muovia kuin rullassa myytävässä muovikassissa?