"Eipä tullut tänä vuonna omenia", huikkaa naapuri aidan yli. Eikä ihme: alkukesästä puiden kukintaa säestivät sateisen kylmät säät, joten mehiläiset ja kimalaiset pääsivät pölyttämään vain osan kukista.
Omenapuiden tavoin mesipistiäisten palveluista hyötyvät niin villit kuin viljellyt kasvit. Esimerkiksi Suomen metsissä kypsyy suotuisina vuosina liki miljardi kiloa mustikkaa ja puolukkaa. Puolukkasadolle kimalaisten pölytystyön arvoksi on laskettu lähes 20 miljoonaa euroa. Kontukimalaiset hoitelevat suvereenisti myös kasvihuonetomaattien pölytyksen. Euroopan unionin alueella ravinnoksi, rehuksi tai öljyntuotantoon viljeltyjen lähes 300 kasvilajin sadosta yli 80 % riippuu hyönteispölytyksestä. Rahassa mitattuna monenkirjavat mesipistiäiset tarjoavat vuodessa yli viiden miljardin euron pölytyspalvelut.
Minkälaista porukkaa mesipistiäiset oikein ovat? Ne ovat myrkkypistiäisiä, joita yhdistää yleensä karvainen ja solakoista petopistiäisistä poikkeava tukevarakenteinen ruumis. Suomen noin 240 mesipistiäislajista pienimmällä, hentohietamehiläisellä, on mittaa vain 4 mm. Suurimman titteli kuuluu kivikkokimalaiselle, jonka kuningatar voi olla melkein 3 cm.
Tutuimpia mesipistiäisiä ovat tarhamehiläinen ja kimalaiset, joita Suomessa on 37 lajia. Yleisiä ovat muun muassa kanerva-, kangas-, kartano-, mantu-, pelto-, pensas- ja tarhakimalainen. Mustakarvaisia pörriäisiä kirjovat keltaiset, ruskeat tai harmaat poikkivyöt.
Pulleat kimalaiset ovat aina liikkeellä, läpi valoisan ajan ja heikommassakin säässä. Ne elävät yhteiskuntina, joissa vallitsee selkeä työnjako. Hallitsevan kuningattaren tyttäret eli työläiset huolehtivat pesän kunnossapidosta ja ravinnonhankinnasta. Koiraita eli kuhnureita kuoriutuu vain loppukesällä, jolloin myös uudet kuningattaret lähtevät pesästä.
Tarhamehiläisen monivuotiset yhteiskunnat ovat mesipistiäisten kehityksen huippua. Kimalaisilla sen sijaan on vain yksivuotisia yhteiskuntia, sillä uusia kuningattaria lukuun ottamatta yhteiskunta kuolee ennen talven tuloa. Suurin osa mesipistiäisistämme on yksinään ja erakkoina eläviä hieta-, kalvo-, maa- ja vatsaharjamehiläisiä. Useimmat pesivät maahan ja noin joka kolmas maanpäällisiin koloihin tai rakoihin. Juuri sellaiset majoittuvat mielellään myös hyönteishotelliin!
Valtaosa Suomen mesipistiäisistä onkin kulttuurihakuisia lajeja, joiden parhaimpia elinympäristöjä ovat niityt. Erityisesti kuivat kedot ja muut paahteiset rinteet ovat pistiäisten mieleen, sillä niillä kasvaa hyviä mesikasveja ja sopivista pesäpaikoista ei yleensä ole pulaa. Valitettavasti niittykato näkyy myös mesipistiäisten määrissä. Vuonna 2019 joka kolmas laji luokiteltiin uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi, ja kaikkiaan yhdentoista mesipistiäisen arvioitiin jo kadonneen Suomesta.
Mistä lapsemme löytävät omppuja, jos niiden pölyttäjät käyvät vähiin?
Kirjoittaja: Kimmo Saarinen, biologi
