Keskipohjalainen juomatehdas Finn Spring tekee Lidlille trendikästä energiajuomaa, jota viedään ulkomaille. Tutun kumppanin kautta vienti sujuu mutkattomasti, yrityksestä kerrotaan.
Finn Springin valmistamaa Sportyfeel BCAA -energiajuomaa on viety Lidlin kautta Ruotsiin ja Liettuaan muutaman vuoden ajan. Vientimäärät Ruotsiin ovat jo tässä ajassa kasvaneet merkittävästi, Finn Springin hallintojohtaja Virpi Ali-Haapala iloitsee.
”Kun Lidl ehdotti yhteistyötä, luotimme kasvun mahdollisuuteen, sillä Lidlillä on toimivat konseptit ja laaja jakeluverkosto. Jos jossain, niin Lidlin konseptin alla tuote ottaa tuulta alleen”, Ali-Haapala sanoo.
Finn Springillä ja Lidlillä oli jo entuudestaan kokemusta yhteistyöstä, sillä juomatehdas on valmistanut Lidlille erilaisia kivennäisvesiä jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan.
Vakiintuneiden toimintamallien ansiosta viennin aloittaminen Lidlin kanssa oli helppoa. Yhteyshenkilönä toimii sama henkilö niin kotimaankaupassa kuin viennissä.
Yksi parhaista asioista yhteistyössä on luottamus Lidliin.
”Jos Lidl esimeriksi antaa volyymiarviot, ne pitävät. Näin meidän on helppo tehdä tuotantosuunnitelma ja hallita materiaalivirtaa. ”
Lidlin oli helppoa aloittaa Finn Springin tuotteiden vienti, sillä yrityksellä oli jo valmiiksi käytössään BRG-laatujärjestelmä, joka takaa sen tuotteiden korkean laadun ja turvallisuuden. Se on kattavin ja vaatimustasoltaan korkein kansainvälisesti hyväksytty elintarvikealan laatujärjestelmä.
”Se on osa strategiaamme eli meille tärkeä muutenkin, ei vain viennin vuoksi.”
Lidlin kanssa vienti on helppo aloittaa
Ennen kuin tuotteet pääsevät kaupan hyllyyn ulkomaille, täytyy esimerkiksi pakkaukset ja etiketit vaihtaa kohdemaahan sopiviksi ja selvittää, missä ulkomaiset varastot sijaitsevat.
Yrityksille, joilla ei ole kokemusta viennistä, Ali-Haapala uskoo vientiyhteistyön Lidlin kanssa olevan helppo tapa aloittaa myynti ulkomailla.
Finn Springille viennin koukerot ovat kuitenkin tuttuja: heidän tuotteitaan on viety ulkomaille jo perustamisvuodesta 1991 lähtien.
Pullotettu vesi oli Finn Springin ensimmäinen tuote, ja sitä vietiin suuria määriä Venäjälle, Saksaan, Taiwaniin ja Japaniin 90-luvulla.
”Silloin meille tuli ensimmäiset pitkät asiakassuhteet, joilla rakensimme yritykselle pohjaa. Myöhemmin laajensimme virvoitusjuomiin ja kivennäisvesiin.”
Nykyään Finn Springin tärkein vientituote ovat tölkkijuomat. Niiden osuus liikevaihdosta on vajaa kymmenen prosenttia. Eniten niitä viedään Ruotsiin.
Pullotetun veden myynnistä ulkomailla on tullut kovin kilpailtua, eikä se ole enää Finn Springin strategian pääpainotus. Silti puhdas ja laadukas vesi on kotimaiselle juomatehtaalle se suurin vientivaltti.
”Lähdevesi on kaikkien juomiemme pohja, ja se on kilpailuvalttimme.”
Finn Spring
- Vuonna 1991 Toholammilla perustettu perheyritys, joka valmistaa lähdevesiä ja virvoitusjuomia.
- Tekee Lidlille Sportyfeel BCAA -energiajuomaa, mehukivennäisvesiä, makukivennäisvesiä ja vissyjä.
- On vienyt Lidlin kautta aiemmin mehukivennäisvettä Ruotsiin.
- Tuotantolaitokset sijaitsevat Toholammilla ja Lestijärvellä.
- Alueen suurin työllistäjä: noin sata työntekijää.
- Pullottaa joka vuosi noin sata miljoonaa litraa juomia.
- Suomen liikevaihto 28 miljoonaa.