Biokaasurekalla tuotteita Lidlin hyllyille.

Kuljetus Harri Mikkola kuljettaa Lidlin tuotteita

Biokaasurekalla tuotteita Lidlin hyllyille

Yhteistyö Lidlin kanssa on tarjonnut Kuljetus Harri Mikkolalle hyvät kasvumahdollisuudet. Yhteistyö alkoi vuonna 2003, kun Turun Kärsämäkeen avattiin seudun ensimmäinen Lidl. Tuolloin kuljetusliike omisti vain kaksi ajoneuvoa. Tänä päivänä perheyhtiö omistaa kolmetoista ajoneuvoa, ja se työllistää perheenjäsenten lisäksi yli kaksikymmentä työntekijää.

Kuljetusliike Kuljetus H. Mikkola on kasvattanut kalustoaan sitä mukaa, kun Varsinais-Suomen alueelle on perustettu uusia Lidl-myymälöitä. Lidl-yhteistyöstä tulee tänä päivänä merkittävä osa yhtiön liikevaihdosta.

”Yhteistyö on toiminut todella hyvin. Meille se on tarjonnut mahdollisuuden kasvaa. Pienestä yhden ajoneuvon yrityksestä olemme ponkaisseet 13 ajoneuvon keskisuureksi kuljetusliikkeeksi. Molemminpuolinen luottamus on vahvaa ja Lidlin henkilökunnan kanssa on aina miellyttävä asioida”, toimitusjohtaja Teemu Mikkola kertoo.

Kaasurekka oli yhteinen ponnistus

Vastuullisuus ja kestävät arvot korostuvat molempien yhteistyökumppaneiden arvoissa. Tämä näkyy myös käytännössä. Selkein esimerkki tästä on kuljetusliikkeen biokaasurekka, joka on yhdessä kehitetty. Se oli Suomen ensimmäinen moduuliyhdistelmä elintarvikeajossa.

”Sekä Lidl että me haluamme rakentaa vähäpäästöisempää kuljetusta. Otamme varmasti tulevaisuudessa kaasurekkoja lisää käyttöömme, kun teknologia, toimintavarmuus ja hinnat kehittyvät. Haluamme käyttää uusinta ja vähäpäästöistä teknologiaa – kaluston laatu on tänä päivänä myös kilpailuetu”, Mikkola kertoo.

Yhtiön pisin käytössä oleva moduuliajoneuvo on peräti 34 metriä pitkä. Lidl kuuntelee tarkalla korvalla myös kuljetusliikkeen toiveita ja ideoita logistiikan ja tehokkuuden parantamiseksi.

Mitä muita keinoja kuljetusalalla on edistää vähäpäästöistä toimintaa?

”Taloudellinen ajotapa on myös ekologisesti merkittävä asia, johon koulutamme henkilökuntaa jatkuvasti. Ajamme myös mahdollisimman täysillä kuormilla. Biokaasu on tärkeä, mutta vielä tänä päivänä koko kalustoa ei ole mahdollista korvata kaasurekoilla, sähköllä tai vedyllä.”

Tiesitkö?

Veljekset Teemu ja Janne Mikkola ovat luotsanneet perheyritystä jo vuodesta 2011.

Veljekset Teemu ja Janne Mikkola ovat luotsanneet perheyritystä jo vuodesta 2011.

Lidl Suomi työllistää oman ja välillisen toimintansa ansiosta yhteensä 18 000 henkilöä

Yritykset, joilta Lidl hankki tuotteita ja palveluita, työllistävät ihmisiä. Näistä työpaikoista 10 170 on arvioitu olevan seurausta Lidl Suomen toiminnasta. Kun Lidlin välittömästi ja välillisesti työllistämille henkilöille maksetaan palkkoja, syntyy näiden henkilöiden kulutuksen tuloksena edelleen 2500 työpaikkaa.

Kaikki alkoi eläinkuljetuksista

Teemu Mikkola kouluttautui kuljetustekniikan insinööriksi ja aloitti työt isänsä, Harri Mikkolan, perustamassa yrityksessä vuonna 2005. Nykyisin hän johtaa yritystä kemian tekniikan insinööriksi valmistuneen Janne-veljensä kanssa. Sukupolvenvaihto perheyrityksessä tapahtui vuonna 2011. Isä Harri nukkui pois vuonna 2019 ja oli viimeiseen asti mukana toiminnassa. Myös äitini on edelleen mukana yrityksen toiminnassa, vaikkakin on jo eläkkeellä.

”Oikeastaan perheyrityksemme tarina alkoi jo vuonna 1963, kun isänisäni sai auton ja liikenneluvan. Hän alkoi hoitaa eläinkuljetuksia. Harri-isäni alkoi myös tehdä näitä kuljetuksia ja siirtyi myöhemmin keräämään kananmunia maatiloilta. Siitä kaikki lähti”, Mikkola kertoo.

Yhtiö on keskittynyt pitkään elintarvikkeiden kuljettamiseen.

”Se on ollut meidän juttumme. Lämpötilahaasteet antavat toimintaan oman lisänsä. Ylipäätään tämä on kilpailtu ala, jossa pitää pysyä kehityksessä mukana. Siksi on tärkeää, että meillä on Lidlin kaltainen kumppani, jonka kanssa kehitämme toimintaa.”

Yhdessä eteenpäin

Kuljetus H. Mikkola kuljettaa Lidlin tuotteita Janakkalan jakelukeskuksesta Varsinais-Suomen myymälöihin. Työ painottuu yöaikaan, jotta tavarat odottavat aamulla valmiina Lidlin henkilökuntaa, kun he saapuvat töihin. Autot lähtevät ajoon iltapäivällä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Lidlistä on tullut tärkeä kumppani, johon Harri Mikkola ky panostaa paljon. Myös Lidl luottaa yhtiön näkemyksiin ja saattaa kysyä heiltä neuvoa esimerkiksi teknisiin toteutuksiin liittyen.

”Eteenpäin mennään päämääränä nostaa yhdessä markkinaosuuksia. Molemmat osapuolet ovat oppineet yhteistyöstä paljon”, arvioi Mikkola.