Leipomopäällikkö Mikko Virtanen

Jokioisten Leipä valmistaa Lidlille paistopistetuotteita

Lidl sparraa kohti kansainvälistä kasvua

Jokioisten Leipä on Jokioisilla vuonna 1983 perustettu suomalainen perheyritys, joka valmistaa Lidlille paistopistetuotteita. Se työllistää 135 ammattilaista viidessä eri leipomossaan aina Jokioisista Mäntsälään saakka. Perheyhtiön suunta on kasvuun päin, ja siinä yhtenä kirittäjänä on Lidl. 

Jokioisten Leipä on hyvä esimerkki hienosta suomalaisesta yrittäjyydestä. 

Yhtiö sai alkunsa 1980-luvun alussa, kun Virtasen perheen isä perusti leipomon Jokioisille yhdessä ystävänsä kanssa. Ajurina oli halu rakentaa paikallinen pienleipomo, ja paikkakunnaksi valikoitui Jokioinen, josta löytyi leipomolle liiketila muita alueita nopeammin.

Nyt yhtiön johdossa vaikuttaa isän ohella poika, leipomopäällikkö Mikko Virtanen. Yli kahdenkymmenen miljoonan euron liikevaihtoa tekevän yhtiön leipomopäällikkönä Virtanen vastaa yhtiössä lukuisista tehtävissä. Tavalliseen työpäivään kuuluu niin tavaroiden siirtelyä trukilla, asiakastyötä, hankintaketjun hallintaa, tuotesuunnittelua, myyntilukujen seurantaa ja henkilöstöstä huolta pitämistä. 

”Tylsää ei ole koskaan. Työnkuvani on hyvin laaja ja koko ajan vaihtuva”, Mikko Virtanen nauraa.

Hän on juuri ollut Jokioisten Leivän yhteenvetopalaverissa, jossa talon 11 sertifioitua laatumaistajaa on jakanut ajatuksiaan yhtiön uudesta vegaanisesta leivonnaisesta. Tuote on Lidlille räätälöity, kuten moni muukin Jokioisten Leivän tuotteista. Suurin haaste uutuustuotteessa on ollut saada kuorrutteeseen oikeanlainen puna ja koostumus, joka kestää sulattamisen.

”Lähelle vegaanisuutta on helppo päästä, mutta täysin vegaaninen tuote vaatii luovuutta ja paljon työtä. Sama asia on palmuöljyssä. Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia siitä on korvattavissa helposti, mutta viimeinen prosentti on vaikea. Lidlin tuotteissa pyrimme luopumaan palmuöljystä kokonaan”, Virtanen kertoo. 

Lidl on laatutietoinen ja tarkka asiakas 

Virtasen kertoo, että kansainvälisenä ja laatua vaativana – sekä vaalivana – ketjuna Lidl on omiaan kirittämään myös Jokioisten Leivän toimintaa. Idea uusiin tuotteisiin tulee hyvin usein asiakkaalta. Lähtökohta tuotesuunnittelussa Lidlin kanssa on laatu, maku, terveellisyys ja eettisyys. 

Arvot ja vastuullisuus näkyy kaikessa, mitä Jokioisten Leipä tekee Lidlin kanssa. 

”Esimerkkejä on paljon. Pääsimme Lidlin valikoimiin aikoinaan lihapiirakallamme, ja nyt uusimme sen reseptin Lidlin toiveesta siten, että laskimme suolapitoisuutta, mutta lisäsimme muita mausteita. Oli opettavaista huomata, että lopputulos oli entistä maukkaampi.” 

Lidliltä tukea kansainvälistymiseen

Lidlin asiakkuutta hän kuvaa yhtiölle merkitykselliseksi. Lidl sparraa ja haastaa aktiivisesti, ja sen tuki on auttanut Jokioisten Leipää kasvun ohella myös kansainvälistymään. 

Lidlin avulla Jokioisten Leipä on saanut Lidlin Ruotsin myymälöihin myyntiin lihapiirakoita sekä palkittuja rinkelimunkkeja. Vastaanotto on ollut niin lämmin, että neuvottelut uusin maihin rantautumisesta ovat jo käynnissä. 

”Suomalaiset raaka-aineet, joita me käytämme aina hiivasta, maidosta, vedestä viljoihin ja hilloihin saakka, ovat laadukkaita. Lisäksi pyrimme siihen, ettei tuotteissamme ole mitään ylimääräistä. Näitä kumpaakin asiaa arvostetaan myös ulkomailla.”

Tiesitkö?

Hankinnoista tuloja muille yrityksille.

 

Lidl ostaa suomalaisilta yrityksiltä tuotteita ja palveluita. Vuonna 2023 näiden hankintojen yhteissumma oli 877 miljoonaa euroa. Suurin osa hankinnoista sijoittui elintarvikkeiden valmistukseen, tukkukauppaan ja juomien valmistukseen.

Paistopisteen sydänmunkit.

Jokioisten Leipä valmistaa Lidlille esimerkiksi paistopisteen sydänmunkkeja.