Ilmastoakatemia.

Ilmaista ilmastokoulutusta yrityksille

Aloitamme syksyllä 2022 Ilmastoakatemian, joka on tavarantoimittajillemme räätälöity ilmastokoulutus. Koulutukseen osallistuu merkittävimpiä kotimaisia tavarantoimittajiamme, joilla ei ole ennestään omia tieteeseen perustuvia ilmastotavoitteita. Koulutuksen aikana osallistujat oppivat vähentämään päästöjään ja sitoutuvat asettamaan itselleen tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. Kirsikkana kakun päällä – koulutus on ilmainen.

Iloksemme moni yritys on kiinnostunut ilmastotyöstä ja on innolla mukana koulutuksessamme. Olemme oman toimintamme osalta hiilineutraali, mutta suurin osa kaupan päästöistä on epäsuoria ja syntyy juuri toimitusketjuissa. Siitä syystä haluamme kannustaa ja tukea myös yhteistyökumppaneitamme kohti tavoitteellisempaa ilmastotyötä.

Ilmastoakatemia pähkinänkuoressa

3 koulutuskertaa

35 tavarantoimittajaa

Vaikuttavia ilmastotekoja

Haluamme tukea yrityksiä heidän ilmastotyössään ja ottaa yhdessä askeleen kohti ilmastotyön edelläkävijyyttä. Koulutuksen jälkeen seuraamme yhdessä yritysten kanssa tavotteiden toteutumista.

Koulutus kestää syyskuusta 2022 tammikuulle 2023 ja siinä on yhteensä kolme vaihetta:

Kuorma-auto, tehdas ja roskakori.

Omien päästöjen laskeminen

Prosentti, pylväsdiagrammi ja hiilidioksidipäästöt.

Tieteeseen perustuvien ilmastotavoitteiden (SBTi) asettaminen

Tuulimylly, akku ja aurinkopaneeli.

Konkreettiset toimet päästöjen vähentämiseksi

Hiilineutraali Lidl vuodesta 2022

Lidl-myymälä.

Lidlissä on tehty määrätietoista ilmastotyötä jo vuosien ajan. Oma ilmastostrategiamme rakentuu konkreettisten tekojen varaan ja olemme asettaneet omat tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. Oman toimintamme osalta olemme olleet hiilineutraali maaliskuusta 2022 lähtien.