Tytöt leikkivät

Ehkäisemme lapsityötä

Ehkäisemme lapsityötä yhdessä Save the Children -järjestön kanssa

Monet toimitusketjumme ulottuvat maihin, joissa riski lapsityöhön on korkea. Yksi keskeisistä eettisistä tavoitteistamme, mutta myös haasteistamme, on huolehtia ihmisoikeuksien toteutumisesta globaaleissa toimitusketjuissa. Tämä tavoite toimii pohjana yhteistyöllemme riippumattoman, lasten oikeuksia ajavan Save the Children -kansalaisjärjestön kanssa. Save the Children toimii myös Suomessa nimellä Pelastakaa Lapset ry. Lidlin kansainvälisen organisaation toteuttamassa yhteistyöprojektissa käyttötavaroidemme tuottajat koulutetaan lapsityön ehkäisyyn.

Yhteistyö Lidlin kanssa antaa järjestölle mahdollisuuden järjestää koulutusta suoraan tuotantolaitoksissa. Koulutuksen osallistujat ovat pääsääntöisesti tehtaiden johtoa sekä auditoijia. Työpajoissa käsitellään esimerkiksi iän selvittämistä rekrytoinneissa, joka esimerkiksi Bangladeshissa ei aina ole yksinkertaista, sekä nuorten työntekijöiden oikeuksia. Yhteistyön tarkoitus on myös kehittää toimintatapoja siihen, miten reagoimme epäiltyyn lapsityöhön.

Voimien yhdistäminen Save the Children -järjestön kanssa on tuottanut tulosta, ja olemme huomanneet muutoksia tuottajien asenteissa. Olemme laajentaneet projektia tekstiilitehtaista myös alihankkijoihin, kuten värjäämöihin ja pesuloihin, sekä kotitalous- ja elektroniikkatarvikkeiden tuottajiin.

Tavoitteet

  • Kunnioitamme ihmisoikeuksia ja ehkäisemme lapsityötä kansainvälisissä toimitusketjuissamme. Tämä on yksi keskeisistä periaatteistamme, joka on kirjattu myös eettisiin toimintaohjeisiimme.
  • Koulutamme kaikki tekstiiliemme toimittajat lapsityön ehkäisyyn. Koulutamme kaikki strategisesti tärkeät tekstiilintoimittajamme yhdessä kansainvälisen Save the Children -järjestön kanssa. Olemme aloittaneet myös tekstiilitehtaiden alihankkijoiden koulutuksen.
  • Laajennamme koulutuksen myös kotitalous- ja elektroniikkatuotteidemme valmistajiin. Projekti tulee jatkumaan tulevaisuudessa. Yhteistyön avulla saamme lapsityön käyttöä ehkäistyä.

FAKTAT

Save the Children

Yhteistyö Save the Children -järjestön kanssa käynnistyi lokakuussa 2017. Yhteistyön tarkoitus on kouluttaa käyttötavaroiden tuotantolaitoksia lapsityön ehkäisyyn.

osallistujaa koulutettu

Vuosien 2017-2021 aikana olemme kouluttaneet 925 maahantuojaa, tehdastyöntekijää ja auditoijaa aiheesta lapsityö.

6 maata

Koulutamme lapsityön riskimaissa Bangladeshissa, Turkissa, Myanmarissa, Kiinassa, Pakistanissa ja Vietnamissa.