Punalaputettuja ruokatuotteita.

Torjumme hävikkiä joka päivä

Ruoka ei kuulu roskiin

Kaupassa teemme hävikintorjuntaa joka päivä. Ensisijaisesti teemme sitä mitoittamalla tilauksemme oikein ja huolehtimalla tuotteiden nopeasta kierrosta. Toimitamme myymälöihimme tuoretta tavaraa päivittäin, sillä mitä tuoreempina elintarvikkeet saadaan myyntiin, sitä vähemmän hävikkiä syntyy sekä myymälässä että asiakkaan kotona.

Tarjoamme ensimmäisenä Suomessa hävikkihevilaatikot kaikissa myymälöissämme. Lisäksi hukka-alesta voi pelastaa edellispäivän paistopisteleipiä ja päiväyksen lähestyessä tuotteet saavat kylkeensä punaisen alelapun. Viimeisenä myyntipäivänä tuoretuotteet, kuten jogurtit, leikkeleet, tuorelihat ja juustot alennetaan vihreällä -50 % -tarralla. Vuonna 2022 myimme hävikkiruokaa yhteensä 8,5 miljoonaa kiloa.

Hävikkiä on kuitenkin hankala poistaa kokonaan. Tästä syystä teemme yhteistyötä ruoka-apujärjestöjen ja muiden myymättä jääneitä tuotteita vastaanottavien tahojen kautta, jotta saamme ruuan hyötykäyttöön.

Tavoitteet

  • Nopea kierto tarkoittaa sitä, että tuotteet eivät seiso tarpeettomasti varastossa tai myymälän hyllyssä. Toimitamme myymälöihin tuoretta tavaraa ja täydennyksiä joka päivä. Nopea kierto takaa, että tuotteiden kysyntä ja tilausmäärät kohtaavat.
  • Ruokahävikkiä alle 1,5 %. Tavoitteemme on pitää ruokahävikki alle 15 grammassa yhtä kilogrammaa kohden. Vuonna 2022 alitimme tavoitteemme kirkkaasti ja hävikkiä syntyi vain 1,4 prosenttia.
  • Ekotekoja alennuksilla. Päiväyksen lähestyessä tuote saa kylkeensä -30 % -tarran, ja viimeisenä myyntipäivänä tuoretuotteet alennetaan -50 % -tarralla. Tarroitamme tuotteet hyvissä ajoin siten, että myös alennustuotteen ostajalle jää aikaa käyttää ostamansa tuote, eikä hävikki siirry kaupasta kotiin.

Hukka-alella hävikkiä vastaan

Hukka-alen hedelmä- ja vihanneslaatikko.

Syksyllä 2019 otimme käyttöön kaikissa Suomen myymälöissämme hukka-alen, jossa myydään edelliseltä päivältä yli jääneitä tuotteita. Valikoima vaihtelee päivästä toiseen sen mukaan, mitä on jäänyt myymättä. 

Hukka-alen tuotteet:

•    Yön yli levänneitä paistopisteen leipätuotteita. Tuotteet on pakattu omiin pusseihinsa ja niitä myydään 0,5–2 euron hintaan.
•    Syömäkelpoisia, mutta hieman kolhiintuneita hedelmiä ja vihanneksia. Tuotteet löytyvät kassojen jälkeen pakattuna valmiiksi paperikasseihin, joiden hinta on kaksi euroa.

Hukka-alen avulla voimme vuosittain pelastaa hävikiltä jopa miljoona kiloa hedelmiä ja vihanneksia.

Parasta ennen, kenties kelvollista kauemminkin

Tuotteiden säilyvyysaikoja: jauhot/hiutaleet 1 vuosi, kananmunat 3 viikkoa, pasta/riisi 2 vuotta, säilykkeet 2 vuotta ja jogurtti 5 päivää.

Moni ruoka säilyy syömäkelpoisena pakkaukseen merkittyä päiväystä pidempään. Esimerkiksi jauhot, pasta, kananmunat ja säilykkeet voivat olla oikein säilytettynä käyttökelpoisia pitkiäkin aikoja parasta ennen -päiväyksen jälkeen. Parasta ennen -päiväys poikkeaakin viimeinen käyttöpäivä -merkinnästä siten, että "parasta ennen" on tuotteen vähimmäissäilyvyysaika. Ruoan käyttökelpoisuuden arviointiin kannattaakin käyttää omia aisteja: katso, haista ja maista ennen ruoan heittämistä roskiin.

Jos pakkaus on kunnossa ja sisältö näyttää, tuoksuu ja maistuu normaalilta, tuotteen voi hyvin vielä käyttää. Jos pasta, riisi tai jauho haisee eltaantuneelta, se kannattaa jättää käyttämättä. Kananmunan käyttökelpoisuuden voi puolestaan tarkistaa rikkomalla kuoren ja haistamalla. Säilykkeitä on mahdollista syödä pitkäänkin, kunhan tölkki on kunnossa.

Kuvasta näet, kuinka pitkään moni arkinen tuote parhaimmillaan voi säilyä parasta ennen -päivän jälkeenkin.

Tiedot säilyvyyksistä saatu Marttaliitosta ja Kuluttajaliitosta. Lidl ja Marttaliitto ovat mukana Kuluttajaliiton koordinoimassa Hävikkifoorumissa, jossa tehdään vaikuttavaa yhteistyötä kotitalouksien ruokahävikin vähentämiseksi.

Lidlin "Parasta ennen, kenties kelvollista kauemminkin" -logo.

Lidlissä useista maitotuotepakkauksista löytyy merkintä ”Parasta ennen, kenties kelvollista kauemminkin”. Sen tarkoituksena on muistuttaa, että tuote voi hyvin olla käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin ja kannustaa luottamaan omiin aisteihin ennen tuotteen hävittämistä. Tämä merkki löytyy mm. maito-, piimä-, jogurtti- ja kermapurkeista. 

Faktat

Ei ruokaa kaatopaikalle

Se hävikki, jota emme pysty torjumaan tai lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen hyödynnetään energian tuotannossa. Lidlin reiteillä ajaa rekka, joka kulkee myymälöiden biojätteestä valmistetulla biokaasulla.

Ammattitaitoinen henkilökunta

Koulutamme työntekijöitämme torjumaan hävikkiä mm. huolellisella tilaussuunnittelulla, lämpötilasäädeltyjen tuotteiden oikealla käsittelyllä, huomioimalla tuotteiden päiväykset ja hedelmien ja vihannesten jatkuvalla tuoreusseurannalla.

Tuotteita hyväntekeväisyyteen lähes kaikista myymälöistä

Lahjoitamme vanhenemassa olevia elintarvikkeita myymälöistä ja jakelukeskuksista ruoka-apua jakaville järjestöille ja eläinrehuksi. Varmistamme aina lahjoitusten turvallisuuden yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Hävikin torjunta on ilmastoteko

Noin kolmannes suomalaisen ilmastovaikutuksista tulee ruuasta. Siksi on tärkeää, että ruokaa ei mene hukkaan.

Tavoitteena Suomen vastuullisin ostoskassi

Kuvassa on piirretty Lidlin ostoskassi ja teksti: Tavoitteena Suomen vastuullisin ostoskassi.

Olemme asettaneet tavoitteeksemme olla se kauppa, josta löydät Suomen vastuullisimman ostoskassin nyt ja tulevaisuudessa. Huolehdimme puolestasi, että tuotteiden raaka-aineet ovat sertifioituja ja pakkaukset fiksuja. Lisäksi tarjoamme laajan kattauksen terveellisiä tuotteita ja teemme aktiivisesti töitä ilmaston eteen.