Lidlin biokaasurekka.

Tehokkaat kuljetukset

Tuoreena kauppaan ympäristö huomioiden

Toimitamme tuoreet tuotteet kaikkiin myymälöihimme viikon jokaisena päivänä. Jakelukeskuksissamme rekat lastataan aina mahdollisimman täyteen ja ajoreitit suunnitellaan huolellisesti, jottei ylimääräisiä kilometrejä synny. Myymälöistä rekat ottavat paluukyytiin mukaansa kierrätysmateriaaleja, kuten muovikääreitä, pahvipaaleja ja palautuspulloja, jotka palautuvat näin jatkokäsiteltäviksi jakelukeskuksiimme nopeasti.

Kuljetuksistamme huolehtivat luotettavat kuljetuskumppanimme. Meillä on logistiikassa useita yhteistyökumppaneita Suomessa, joiden kanssa olemme kasvaneet yhdessä. Olemme myös aina valmiina kokeilemaan uutta: esimerkiksi Pohjois-Suomessa pitkiä reittejämme ajaa jo kymmenet pitkät HCT-rekat ja lyhyemmät etäisyydet taittuvat biokaasurekoilla, joiden määrä reiteillämme kasvaa kohisten.

Tavoitteet

  • Tuoretta joka päivä. Toimitamme tuoreet tuotteet kaikkiin myymälöihimme Hangosta Sodankylään viikon jokaisena päivänä.
  • Reittisuunnittelua ympäristön hyväksi. Jakelukeskuksissamme reittisuunnitelmia hiotaan ja optimoidaan päivittäin. Reitteihin vaikuttavat mm. päivä- ja sesonkikohtaiset tuotteiden menekit ja eri myymälöiden eri suuruiset tilausmäärät. Tavoitteena on, ettei ylimääräisiä päästöjä synny.
  • Uusiutuvaa tai vähäpäästöistä polttoainetta. Tavoitteenamme on, että vuoden 2025 loppuun mennessä ainakin joka viides Suomessa tuotteitamme kuljettava ajoneuvo käyttää uusiutuvaa tai vähäpäästöistä polttoainetta.

Biokaasurekka kuljettaa jätteiden voimalla

Rekan nuppi parkissa

Haastamme raskaan liikenteen mittavat kasvihuonepäästöt ja laskimme liikenteeseen biokaasurekkoja, jotka kulkevat myymälöidemme jätteistä valmistetulla biokaasulla. Uusiokäyttöön päätyvä biojäte ei mene hukkaan, vaan se muutetaan polttoaineeksi jakelukeskuksemme ja myymälöidemme välisille kuljetuksille.

  • Myymälän biojätteet uusiokäyttöön. Myymälöiden biojätteistä biokaasua jalostamalla jäte käytetään ympäristöystävällisesti uudelleen.  
  • Vähemmän päästöjä. Biokaasukäyttöinen rekka nipistää kuljetustemme hiilidioksidipäästöistä huimat 193 tonnia vuodessa. Dieseliin verrattuna päästöjen määrä vähenee jopa 85 prosenttia.
  • Lisää kotimaista. Jätteistä jalostettu biokaasu on kotimaisesti tuotettua energiaa, joka on myös ympäristöystävällistä.