mini_Lidl Yrityskylässä

Mini-Lidl Yrityskylässä

Maailman paras koulupäivä

Osaksi yhteiskuntaa kasvetaan. Kannamme kortemme kekoon kehittääksemme suomalaislasten yhteiskuntataitoja toimimalla osana Taloudellinen tiedotustoimisto TATin Yrityskyliä. Kuudesluokkalaisille suunnattujen oppimiskokonaisuuksien eli Yrityskylien pienoiskoossa olevissa Lidl-myymälöissä valitut oppilaat ottavat vastuun myymälän arjesta aina asiakaspalvelusta myymälänjohtoon, vapaa-ajan arkivelvollisuuksia unohtamatta. Kokemus antaa oppilaille maistiaisen aidosta työelämästä ja avaa kansalaisena ja kuluttajana toimimista.

Tavoitteet

  • Osaksi yhteiskuntaa oppimalla. Yrityskylän pienoiskokoiset Lidl-myymälät auttavat niissä työskenteleviä oppimaan työelämätaitoja. Myös kuluttajina ja kansalaisina toimimisen kiemurat tulevat oppilaille tutuiksi todenmukaisen pienoisyhteiskunnan jäseninä toimiessa.
  • Potentiaalisia kesätyöntekijöitä. Olemme monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka. Yrityskylän pienois-Lidlissä työskennelleet tuntevat tulevaisuudessa kesätöitä etsiessään jo kaupan alan monipuoliset työmahdollisuudet. Oppilaista kasvaa potentiaalisia kaupan  kesätyöntekijöitä.
  • Tiimityötaitoja. Yrityskylässä kuudesluokkalaiset pyörittävät yrityksiä ja miniyhteiskuntaa yhdessä päivän ajan. Yhdessä tekeminen hitsaa porukan yhteen ja monelle kuudesluokkalaiselle päivä yrityskylässä on vuoden hauskin koulupäivä.

Fakta

ein freundliches Gesicht

3-5 työntekijää joka päivä

Yrityskylien minikokoisissa Lidl-myymälöissä työskentelee päivittäin 3-5 vaihtuvaa kuudesluokkalaista työntekijää.

lrb.prepayment

Aitoja työtehtäviä

Pienoismyymälöiden työntekijöille jaetaan aitoja työtehtäviä. Oppilaat voivat tarttua mm. myymisen, kassatyöskentelyn, myymälänjohdon ja tuotteiden esittelyn tehtäviin.

Geld zurück

Työntekijän arkea

Oppimiskokemuksen osana on työn lisäksi myös muuta työelämän arkirutiineja. Pienois-Lidleissä kuudesluokkalaiset sopivat yhteisesti asioista henkilökuntakokouksissa ja virkistäytyvät taukojumpassa.

Filiale

8 mini-Lidliä

Ympäri Suomen olevissa yrityskylissä on yhteensä kahdeksan pienois-Lidliä: Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Kaakkois-Suomessa, Espoossa, Pohjois-Pohjanmaalla, Helsinki-Vantaalla sekä Itä-Suomessa.