Soijapapuja kulhossa

Kestävää soijan tuotantoa

Lidlin soijalinjaus

Soija on yksi maailman viljellyimmistä kasveista. Suurin osa maailmalla tuotetusta soijasta käytetään eläinten rehuksi, vain murto-osa suoraan ihmisten ravinnoksi. Lidlissä haluamme vastuullisuustyön ulottuvan koko toimitusketjuun ja tuemme siksi kestävää soijantuotantoa.  

Olemme tunnistaneet soijan kasvavan tuotannon aiheuttamat riskit ympäristölle ja ihmisille. Haluamme olla omalta osaltamme mukana kehittämässä eläinperäisten tuotteiden tuotantoa yhä kestävämmäksi. Eläinrehu on lihan, maitotuotteiden ja kananmunien tuotannon olennainen osa, jonka käytön vaikutukset voivat ulottua kauas maailmalle.

Soijalinjauksemme tavoitteena on edistää vastuullisemman valkuaisrehun käyttöä hankintaketjuissamme ja kannustaa tavarantoimittajamme hankkimaan rehusoijaa sertifioiduista lähteistä. Tutustu linjaukseemme kestävän soijan tuotannon edistämiseksi.

Terveiset Brasiliasta

picture

Lidlin soijalinjaus sai alkunsa vuonna 2017. Jo muutamaa vuotta myöhemmin brasilialaisilla soijan viljelyalueilla Maranhãossa ja Piauíssa on nähtävissä hyviä tuloksia linjauksesta ja tiiviistä yhteistyöstä riippumattoman RTRS-sertifiointiorganisaation kanssa. RTRS-sertifioinnin ansiosta Lidl on pystynyt aloittamaan alueella useita sosiaalista hyvinvointia ja ympäristön huomioimista tukevia hankkeita, joiden piirissä on yli tuhat henkilöä brasilialaisilla viljelmillä ja niiden läheisyydessä olevissa yhteisöissä.

Ensimmäisistä edistysaskelista huolimatta kestävä soijantuotanto vaatii panostuksia jatkossakin. Katso videolta, millaista kehitystä Lidlin soijalinjaus on saanut aikaan Brasiliassa, millaisia haasteita perinteinen soijantuotanto aiheuttaa ympäristössä ja mitä vastuullisemmalla soijantuotannolla voidaan saada aikaan. Video on englanninkielinen.

picture

RTRS on soijan sertifikaatti

picture

Mikä RTRS?  

RTRS eli  Round Table on Responsible Soy on vuonna 2006 perustettu yhdistys ja kansainvälinen aloite, jonka tavoitteena on lieventää soijantuotannon negatiivisia ympäristövaikutuksia. RTRS määrittelee vähimmäiskriteerit vastuulliselle soijanviljelylle niin ympäristön kuin ihmisten kannalta. RTRS:n jäseniin kuuluu soijan tuottajia, jalostajia, rahoittajia, jälleenmyyjiä ja kansalaisjärjestöjä.

Lidl palkittiin RTRS Awards -tunnustuksella

Lidlin soijalinjaus ja sitoutuminen kestävään soijantuotantoon on palkittu RTRS Awards -tunnustuksella kategoriassa ”Drivers of sustainable soy value chains”. Palkinto on kiitos siitä, että Lidl kannustaa tavarantoimittajiaan käyttämään kestävästi tuotettua soijaa ja että Lidlin kehityshankkeissa on mukana koko toimitusketju. RTRS Awards -palkinnon ensimmäiset saajat julkistettiin RTRS:n vuosikokouksessa kesäkuussa 2019.